maanantai 19. kesäkuuta 2017

Joukkuepronssia medeille ja makseille SM 2017 LPR

Agilityn SM-kisat 2017 käytiin Lappeenrannassa 17.-18.6.2017.  Kisapaikalle suuntasi taas mittava joukko Itä-Helsingin agilityharrastajia sekä kisaamaan että kannustamaan taitavia koirakoita. Joukkueet lähetettiin kaikkiin kolmeen kokoluokkaan. Täydelliset tulokset löytyvät kisajärjestäjän kotisivuilta. 
Jukka Pätysen koirakuvia ja Ida Alexanderssonin kuvia I-HAH:n koirakoista löytyy linkkien takaa. 
Lauantaina kisattiin joukkuemestaruuksista auringon helliessä katsojia, mutta kisaajille olisi riittänyt hiukan vähemmän kuin 34 lämpöastetta.  Onneksi teltat ja koirien häkit saatiin pystyttää Lappeenrannan Kisapuiston jäähalliin, joka ei ollut jääratakäytössä näin kesän aikana.
Jännitystä riitti koko päiväksi.  Kolmen jälkeen oli vuorossa joukkuefinaaleiden huipennus, kun siirryttiin kisaamaan yhdellä kentällä kerrallaan.  Kahden parhaan radan tuloksen perusteella oli laitettu joukkueet järjestykseen ja 25 parasta joukkuetta aloittivat kisaamisen yksi joukkue kerrallaan.
Pronssia voittanut maksijoukkue
I-HAH:n maksijoukkue oli sijalla 5 ennen finaaleja. Turun seudun agilityurheilijoilla oli tässä vaiheessa jo kolme 0-tulosta, mutta sen jälkeen seurasi joukko joukkueita, joilla oli kaksi nollaa ja jotka kolmella nollalla saattoivat päästä palkintopallille. I-HAH:n ankkuripari Emilia Kainulainen ja espves Noki tekivät upean nollan omalla vuorollaan ja sen jälkeen riippui mitalin saanti muiden onnistumisista.  Joensuun Agilityurheilijat tekivät oman kolmen nollan suorituksensa 3,27 sekuntia I-HAH:ia nopeammin ja varmistivat itselleen hopeaa. TSAU:n kolme nopeaa nollaa ensimmäisiltä kierroksilta oli vahvistanut heille jo voiton, joten ankkuriparin vapautunut hylkäykseen johtanut suoritus ei muuttanut tuloksia. Muiden nollat eivät riittäneet ajassa I-HAH:n ohittamiseen, joten järjestys oli: 1. TSAU, 2. JOA ja 3. I-HAH.
Muutamana viime vuonna erinomaisesti menestyneet I-HAH:n minit jäivät tällä kerralla finaalikarkeloiden ulkopuolelle. Itse asiassa vain 11 minijoukkuetta onnistui saamaan joukkueradalta tuloksen ja nollan sai vain voittaja Agilityteam Turku. Muut mitalistit saivat miinusaikaisia vitosia.  Lopullinen järjestys:  1. ATT, 2. JAU ja 3. TORKK.
Pronssia voittanut medijoukkue 
Päivän viimeiset finaalit juoksivat medit.  Oma joukkueemme lähti sijalta 7.  Jännittämistä riitti kisan päättymiseen asti, koska Maria Seppänen ja auskel Tinka tekivät nopean virheettömän radan. Voittaja Keski-Pohjanmaan Koirakilta ja kakkonen Lappeenrannan Agilityurheilijat tekivät kolme nollaa, mutta 5-tuloksen tehneitä oli useampia ja kun kuuluttaja kertoi, että kolmanneksi tuli Itä-Helsingin Agilityharrastajat ei kuulutusta aluksi uskottu todeksi.  Kunniakierroksellekin lähdettiin vasta muiden jo juostua kierroksensa, katso video .  Mitalistit olivat 1. K-PKK, 2. LAU, 3. I-HAH.
Juhlimisen aihetta oli ja osa kisaajista ja kannustajista kokoontuikin keskustan ravintolaan mitalijuhliin.
Sunnuntai valkeni harmaana ja sateisena. Minien hyppyrata mittasi taitoja ja nopeutta, ihanneaika oli tiukka.  Finaaliin pääsi 50 parhaan suorituksen tehnyttä.  I-HAH:lta finaalissa nähtiin vain bicfri Jedi & Anna-Maria Lahesmaa-Korpinen.
Medien radalta pääsi 84 nollan tehnyttä koirakkoa finaaliin. I-HAH:n edustajista kahden radan tuloksen sai kolme koirakkoa, onnittelut heille! Slapko Sissi ja Heini Lindholm sij. 12., kesvil Siiri ja Saija Mutka sij. 18., kesvil Rudy ja Jenni Vuorinen sij. 34. Finaaliin pääsivät myös kesvil Fiffan ja Alli Arppe. 
Makseja pääsi finaaliin 61 koirakkoa.  I-HAH:n jäsenistä tekivät tuloksen karsintaradalla isovil Kardemumma & Alli Arppe, meksii Milo & Kristiina Jokimies, auskel Hevi & Sanna Ristikartano, espves Noki & Emilia Kainulainen, pitcol Kelmi & Päivi Suomi ja borcol Sinna & Iina Blomqvist, mutta kaikki jäivät ilman finaalipaikkaa.   
Teltat jäähallissa 
Erityistä kiitosta kisajärjestelyistä sai telttapaikaksi varatut jäähalli ja harjoitushalli, sekä monipuolinen ruokailutarjonta, kuulutusten kuuluminen jokapuolelle, runsas tila lähtöalueilla jne.  Parantamisen aihetta on tulospalvelussa, kuulutusten sisällössä, livestreamissä yms.  ja näitä jäädään kehittämään, sillä osallistuuhan I-HAH ensi kesänä SM-kisojen järjestelyihin Vantaan Myyrmäen urheilupuistossa. 
Lauantain joukkuekisaan osallistuivat I-HAH:n jäsenistä seuraavat: 
Maksit
pitcol  Kössi FI AVA & Päivi Suomi /I-HAH  sij. 3.
auskel Hevi FI AVA & Sanna Ristikartano /I-HAH sij. 3.

espves Noki varjo FI AVA & Emilia Kainulainen /I-HAH sij. 3.
borcol Sinna FI AVA & Iina Blomqvist /I-HAH  sij. 3.


borcol Guess & Heini Lindholm / SAVPK sij. 4.
isovil Kardemumma & Alli Arppe /SVK sij. 34.
kerter Luna & Jonna Pietilä /Kerryt sij. 39.
 
Minit
mittel Venla FI AVA, FI AVA-H & Mari Mäkelä /I-HAH -
käävil Nukka varjo FI AVA & Johanna Kauppinen /I-HAH -

kääpin Elvis FI AVA, FI AVA-H & Paula Ropponen /I-HAH -
shelam Niki FI AVA & Eve Eklund /I-HAH -

shelam Misty & Jaana Leppänummi / SHELT -
kääsna Jokke & Hanna Kari /SKSK -
kääpin Miro & Hanna Gustafsson /MINPIN -
kääpin Kitri FI AVA & Henna Laaksonen /MINPIN -
bisfri Jedi & Anna-Maria L-K /MINPIN -
 
Medit
kromfo Nixi FI AVA & Päivikki Turula /I-HAH sij. 3.

kromfo Nopsa FIA AVA & Heli Kuronen /I-HAH  sij. 3.
auskel Tinka FI AVA, FI AVA-H & Maria Seppänen / I-HAH  sij. 3.
cocapa Odile varjo FI AVA & Anna Pekkala /I-HAH 
 sij. 3.

parson Voltti & Pipsa Huuhka / PRT sij. 10.
kesvil Fiffan & Alli Arppe /SVK  sij. 16.
kesvil Siiri FI AVA & Saija Mutka /SVK sij. 16.
kesvil Rudy FI AVA-H & Jenni Vuorinen /SVK  sij. 16.
slapko Sissi FI AVA, FI AVA-H Heini Lindholm / SAVPK -

Yksilökisaan sunnuntaina osallistuivat:
MINIT
kääpin Kitri FI AVA & Henna Laaksonen
kääpin Miro & Hanna Gustafsson
shelam Taika varjo FI AVA & Suvi Kaipainen 
bicfri Jedi & Anna-Maria Lähesmaa-Korpinen
shelam Misty FI AVA & Jaana Leppänummi
shelam Niki FI AVA & Eveliina Eklund
käävil Narri FI AVA & Johanna Kauppinen
kääpin Elvis FI AVA, FI AVA-H & Paula Ropponen
käävil Nukka varjo FI AVA & Johanna Kauppinen
MEDIT
slapko Sissi FI AVA, FI AVA-H & Heini Lindholm sij. 12.
kesvil Siiri FI AVA & Saija Mutka sij. 18.
kesvil Rudy FI AVA-H & Jenni Vuorinen sij. 34.
kesvil Fiffan & Alli Arppe 
koohon Mizy & Mari Nummi 
espves Mökö FI AVA, FI AVA-H & Tea Huotari
cocspa Odile varjo FI AVA & Anna Pekkala
kromfo Nixi FI AVA & Päivikki Turula
auskel Tinka FI AVA, FI AVA-H & Maria Seppänen 
kromfo Nopsa FI AVA & Heli Kuronen
MAKSIT 
isovil Kardemumma & Alli Arppe
meksii Milo & Kristiina Jokimies
pitcol Kelmi & Päivi Suomi 
borcol Sinna FI AVA & Iina Blomqvist 
auskel Hevi FI AVA & Sanna Ristikartano
espves Noki varjoFI AVA & Emilia Kainulainen


EK, joukkuekuvat Ida Alexandersson

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti